ninnu.net

Presidentinvaalikeskusteluissa on korostettu paljon vapauden käsitettä ja onkin hyvä, että vapaudesta keskustellaan. Meidänkin hyvinvointivaltiossamme toiset ovat vapaampia kuin toiset. Toiset meistä ottavat vapauden heille kuuluvana oikeutena mutta kieltäisivät sen samalla toisilta. Vapaus on kuitenkin kaikille sama ja yhtäläinen perusoikeus. Vapautemme sokaisemina olemme menneet niinkin pitkälle, että onnellisuuden ja hyvinvoinnin tavoittelumme on saanut meidät unohtamaan velvollisuutemme. Kuitenkin kaikkien meidän tulisi muistaa, että vapaus tuo aina mukanaan vastuuta ja velvollisuuksia.

Omaa hyvinvointia ja onnea ei saa ajaa muiden kustannuksella. Me olemme kaikki samassa suuressa veneessä, halusimme tai emme. Käytän esimerkkinä erilaisuutta, koska se on toinen asia, mikä on korostunut vaalikeskusteluissa. Monesti koemme oikeudeksemme olla hyväksymättä niitä, jotka eivät jaa samoja arvoja ja käsitteitä kuin me ja tuomme sen myös julki. Eikö meidän tulisi hyväksyä myös ne, jotka ovat erilaisia kuin me, samoin kuin me odotamme heidän hyväksyvän meidät, sillä sitä on aito lähimmäisen rakkaus?

Mielipide- ja sananvapaus ovat kiistämättömiä, mutta antavatko ne meille todella oikeuden vihata ja lietsoa vihaa muutenkin jo kriisissä olevaan yhteiskuntaamme? Eikö meidän tulisi rakentaa sen sijaan, että hajotamme? Viha ei kuulu moneenkaan ideologiaan, mutta lähimmäisen rakkaus kuuluu. Sen sijaan, että yrittäisimme ymmärtää erilaisuutta, vihaamme sitä ja tuomitsemme sen.

Homoseksuaalisuus ”erilaisuutena” on korostunut näissä vaaleissa, paljolti perussuomalaisten puheissa. Eikö homoseksuaaleja vihaavalla ole velvollisuus hyväksyä heidät samalla tavalla kuin homoseksuaalit hyväksyvät heterot? Mitä väärää homoseksuaalisuudessa loppujen lopuksi on? Miten se loukkaa ketään? Antiikin aika, jota pidetään länsimaisen sivistyksen kehtona, oli hyvin homoseksuaalinen. Kirkko, joka on kautta aikojen sivistänyt ihmisiä, on ollut ja on varmasti tänä päivänäkin hyvin homoseksuaalinen, vaikka oma valtionkirkollinen suuntaumuksemme ei olisikaan.

Me piilotamme oikeutemme vihaan ja erilaisuuden tuomitsemiseen vapauksiemme taakse. Samalla tavalla kuin piilotamme ahneutemme ja välinpitämättömyyden. Se ei ole vapautta. Se on tyhmyyttä. Ihminen ei ole koskaan valmis, vaan koko ajan elävä ”projekti”. Siinä vaiheessa kun uskomme tietävämme kaiken, ymmärtävämme kaiken ja olevamme oikeassa, olemme itseasiassa enemmän hukassa kuin koskaan. Eivätkö suuret ajattelijamme ole aina painottaneet rakkautta, itsensä kehittämistä parempaan ja yritystä ymmärtää sitä, mitä emme ymmärrä? Tuomitseminen, viha ja oman vapauden yksipuolinen korostaminen on diktatuuria, ei demokratiaa.

Luonto, jonka kunnioittaminen on aina ollut ihmiselle tärkeää, on täynnä monimuotoisuutta. Olemmeko me ruokaketjun huipulla tulleet niin sokeiksi, että olemme unohtaneet ne perusasiat, mitkä tekevät tästä telluksesta erikoisen ja kauniin? Eikö olisi aika meidänkin myöntää, ettemme ole aina oikeassa ja että vapaus kuuluu kaikille, ei vain länsimaalaisen kulttuurin stereotypioille?